Suuren Suunnitelman metsästys

Töihin paluussa on se ihana puoli että näkee taas uusia kasvoja, ihmisiä ja tutustuu niihin. Töihin paluussa on se huono puoli että näkee uusia kasvoja ja tutustuu niihin. Olen nyt tämän viikon painiskellut asian kanssa joka koskee muiden ihmisten mielipiteitä ja niiden hyväksymistä.

Mielestäni on kahdenlaista ihmistyyppiä: niitä jotka kertovat oman mielipiteensä, ja niitä jotka eivät hyväksy muiden mielipiteitä. Minä kuulun mielestäni (ainakin haluaisin) ensimmäiseen kategoriaan..n. 85 % koska on joitain asioita joissa minäkään en jousta. Mutta sitten kun tämä ihminen törmää tuohon jälkimmäiseen kategoriaan niin on sota valloillaan ja sanat, ISOT KIRJAIMET ja huutomerkit sinkoilevat ympäriinsä ja joskus niitä yrittää pehmentää pienellä vinkeällä hymiöllä.

Onko se muka niin, että jos se maistuu mansikalta, se näyttää mansikalta ja se tuoksuu mansikalta niin se on silti vadelma jos joku “viisas” niin väittää? Miksi oi miksi ihmiset eivät olekaan oikeutettuja omiin ajatuksiin tai ainakaan niiden julkituomiseen jos se ei miellytä kaikkien muiden (lue tässä kohtaa kategoria kakkosen) ajatusmaailmaa? On ihanaa että me emme ole samanlaisia, ja että tulee konflikteja mikä taas tuo tuoreutta ja mielenkiintoa elämään mutta eikö meidän kaikkien ole jossain kohtaa hyvä ihan vaan olla hiljaa, kuunnella ja antaa toiselle mahdollisuus ajatella asioista niinkuin hän haluaa?

Ja onko nyt niin että tämän tekstin myötä minä putosinkin kategoria kakkoseen koska en hyväksy heidän jyrkkää asennettaan? Siinäpä vasta pulma sunnuntaille….

Suuri Seikkailija vetäytyy pohtimaan asiaa….

…että näkee lähelle. No, minun tapauksessa en ole kovin kauas päässyt, mutta en myöskään vielä ole mitään nähnyt. Ei ole paljon ollut kirjoitettavaa kun nämä alkuperäiset Suuret Suunnitelmat menivät penkin alle piiloon ja olen joutunut nielemään karvaan tappioni ja todellisuuden tajuni…Mutta mutta, emmehän me vielä luovuta vaan leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja? Vai pettymyksiä? No se selviää varmasti nopeammin kuin toivonkaan.

Eli työt on pian aloitettava ja opiskella tämä väli asioita joista on hyötyä ja huvia tulevaisuudessa. Ja koska tulevaisuuteni on täysin avoin, on syytä nyt opetella sitten kaikkea maatilan hoidosta keramiikkamaalaukseen. Ensimmäinen oppituntini on annettu tänään ystävän toimesta: Pitää osata ajatella asioita mitä haluaa, tahtoo tai tarvitsee ja sitten niitä vaan alkaa tapahtumaan ja ilmestymään. MUTTA yrittäkääpä itse keskittää kaikki “voimanne” ja ajatuksenne positiiviselle raiteelle ja pitämään se siellä. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Ystävällisin terveisin,

Suuri Seikkailija, kahden vilkkaan lapsen äiti, yhden peruspessimistin vaimo.

Luin tyttärelleni juuri iltasatua. Iltasadun nimi oli Hunajapidot. Siinä pienet mehiläiset seikkailivat ja etsivät loppukesästä kanervien mettä, sillä se on erittäin makeaa ja siitä saa hyvää hunajaa. He ihmettelivät kun muutamat ystävät olivat jääneet ja hävinnet etsintäreissullensa. Hu-niminen mehiläinen lähti ystäviään etsimään kanervikosta. Ei löytänyt ystäviä mutta löysi niitä kanervia ja imi niiden mettä. Häntä alkoi kovin väsyttämään ja hän nukahti. Väsymys johtui siitä, että kanervat olivatkin myrkytettyjä ja se johti siihen että Hu-mehiläinen pääsikin mehiläisten taivaaseen hetkeksi lepäämään. Siellä ollessaan he miettivät että voisivatkin jäädä ainaiseksi sinne, mutta keiju tiesi kertoa että keväällä kun ensimmäiset kukat alkavat kukkia he jo pyytävätkin takaisin maanpinnalle ja vauvamehiläiskennoihin…

Niin, ja tämähän johti siihen että minä aloin siinä samalla miettimään että voisinko minä käsitellä tätä kuolemaa oikeassa elämässä niin että minä menen vaan hetkeksi lepäämään ja palaan sitten vauvakennossa…No en. Se taas johti siihen, että minä aloin miettimään sitä että onko minulla vielä silloinkin yhtä kova halu nähdä ja kokea kaikkea. Koska siis minä, niinkuin monet muutkin, ajattelen että kuolen vasta kun olen oikeasti vanha. Olenko sitten hyväksynyt tilanteeni ja tyydyn kohtalooni vai taistelenko vielä silloinkin vastaan? Ja tämä taas johti siihen että minulla tuli vielä kovempi, suurempi, isompi halu nähdä vielä kaikkea, kokea enemmän, tuntea lisää. Mikä ihme siinä on että sitä omaa elämää ei voi aina elää tällä ajatuksella? Sitä vaan ns. tuhlaa päiviä kiukutteluun, sohvalla makaamiseen. Tekemällä asioita, joita ei edes ehkä halua tehdä. Mutta ainahan tämänkaltaiset tarinat saa ainakin hetkeksi mielen muuttumaan, mutta niin liian nopeasti se palautuu takaisin niille tylsille, pessimistisille ja ehkä jopa arkisille urille. Miten ihmeessä siitä saisi pysyvän muutoksen? Niin, että se tulisi suoraan selkäytimestä eikä vääntämällä.

Suuri Suunnittelija lähtee etsimään selkärangasta uutta luontoa…

Joskus voit suunnitella asioita ihan loppuun asti, ja siitäkin huolimatta tulee muuttuvia tekijöitä joihin et osaa varautua. No, minulla on juuri tapahtunut nyt näin. Eli koska vaihdoin maisemaa, suunnittelin lähtöni hyvin, pakkasin etukäteen (mitä en tee juuri koskaan), heräsin ajoissa…Muuttuvia tekijöitä: heräämään haluamaton 10 kk vauva, hitaammin pakkaava 4 vuotias, mies puhelimessa koko aamun ja kaiken tämän tuloksena: tietokoneen virtapiuha kotona “toimistoni” pöydällä ja minä 320 km:n päässä piuhasta. Eli toimimaton vanha sanonta: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Onneksi maailmassa on vielä oikeutta ja auttavia ihmisiä ja minun Suuret Suunnitemani saavat jatkaa maisemanvaihdosta huolimatta

Olen löytänyt itsestäni uuden piirteen: tutkin jatkuvasti lehdistä tapahtumailmoituksia, luen yksityisten tai julkisten ihmisten kirjoittamia artikkeleita ja täten olen huomannut että minun sivistyssanavarastoni on erittäin heikko. Ja mitenhän sitä voisi parantaa? Lukemalla sanakirjan a:sta ö:hön ja harjoittelemalla niiden käyttöä joka päivä? Tästä innostuneena googletin sivistyssanakirjan, löysin kivan sivuston ja ajattelin että jos mä opettelen edes yhden sivistyssanan per päivä olisin jo aika pitkällä ensi vuonna tähän aikaan. Ja mielellään vielä opettelisin sen niin, että osaisin käyttää sitä jopa lauseessa ja oikein. No, aloitin sanalla kolletiivinen, sillä kuulen sitä jatkuvasti, luen sitä artikkeleista ja en ole oikein ymmärtänyt sen tarkoitusta. Jos käyttäisin tässä englantia apuna, voisin kuvitella että se tarkoittaa “valikoivaa” tms…no, se ei sitten ole lähelläkään. Minkä varmaan te muut jo tiesittekin Sen tarkoitus on: “yhteisöllinen, yhteisöä koskeva”. No jostain syystä minä en tästä huolimatta ymmärrä tätä sanaa, sen merkitystä tai käyttötarkoitusta. Eli, tarkoittaako lausahdus “kollektiivinen muisti” muistia jonka yleisö/yhteisö haluaa sinun muistavan?? Argh…tämä ei olekaan niin helppoa kun kuvittelin..mutta toisaalta, se tästä tekeekin niin mielenkiintoista! Ja tätähän se oppiminen on, ehkä hidasta mutta varmasti lopullista. Voi kun kaipaan tätä tunnetta, vastauksien etsimistä ja mielellään niiden ymmärtämistäkin, koulurepun painoa olkapäillä.

Olenhan muistanut mainita tästä uudesta teatteriharrastukseni aloittamisesta? Aloittamisesta sen vuoksi, että olin liian myöhään liikenteessä ja “joudun odottamaan” tositoimia hyvällä tuurilla kesään, mutta hitaammalla syksyyn. Mutta ei se mitään, sillä nyt pääsen tutustumaan tuleviin harrastustovereihini kun pääsen auttelemaan heitä näytöksissä, kahvilassa ja esim lipunmyynnissä. Kävin tässä toissa viikonloppuna katsomassa heidän uuden näytelmän “Notre Damen kellonsoittaja” ja se oli aivan ihastuttava! Siitä huolimatta, että viimeisin vertauskohteeni oli aikamoinen (Infernal Musical 1827) lavasteiden puolesta, jäin tähän näytelmään kiinni. Tuijotin sitä hullaantuneena koko sen ajan enkä juuri nähnyt tai kuullut mitään ympäriltäni. Olen asunut täällä jo reilun 10 vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kaupunkimme teatterissa eikä varmasti jää viimeiseksi! Suosittelen lämpimästi teitä muitakin kokeilemaan omia rajojanne ja saatatte vielä yllättyä

Näihin tunnelmiin, näihin kuviin…

No niin, ja niiiiiin kun minä päätin että kirjoitan joka päivä itselleni ainakin ensimmäisen kuukauden, niin jo on kauhea ammottava aukko ja yhden päivän lovi Tietysti voin perustella itselleni tätä kompastusta että minullahan on ollut tekemistä ja kerrankin olen ollut jopa kotihommissa erittäin aikaansaava ja ahkera. Ja se on MINULTA paljon..aikani kun on viime aikoina mennyt hyvin pitkälti oman elämäni uudelleen järjestämisessä :) Huomenna tapahtuu pienimuotoinen maisemanvaihdos ja toivottavasti saan sieltä lisää ideoita Suureen Suunnitelmaani. Tänään nimittäin tajusin TAAS KERRAN että Suuri Suunnitelmani ei enää sisällytä olemassa olevaa työpaikkaani, vaan nyt on todellakin aika uusille tuulille ja totaaliselle muutokselle.

Se vaan iänikuisen vanha sanonta:  “aikansa kutakin” on vielä tänäkin päivänä erittäin paikkansapitävä ja todellinen. Nyt olen jopa saanut tähän missiooni oman miehenikin mukaan, ainut huono puoli on se, että miten hän haluaisi muuttaa omaa elämäänsä ei taas sovi yhteen tällä hetkellä minun suunnitelmieni kanssa. Joten nyt on hänen vuoronsa odottaa

Juuri tästä syystä minä rakastan kevättä yli kaiken. Ehkä jopa enemmän kuin kesää..Kesässä rakastan lämpöä, vaatteiden helpoutta, grilliruokaa ja yletöntä määrää kylmiä siidereitä ja terasseja. Mutta kevät! Kevät on aina ollut minun Uusi Vuoteni. Ei niin ettenkö joka uusi vuosi tekisi niitä tärkeitä päätöksiä, lupauksia ja sopimuksia. Mutta ne jää, aina. Tänäkin vuonna lupasin itselleni että skarppaan aikataulujeni ja niiden pitävyyden kanssa. En usko että olen onnistunut siinä kertaakaan. Se vaan on sula mahdottomuus kun on kysymyksessä minun luonne ja kaksi lasta. En ikinä ole missään ajoissa ja se jos mikä alkaa jo ärsyttämään itseänikin. Mieheni taas ei ole kuulema ollut mistään myöhässä ennenkuin tapasi minut…;)

No niin, nyt eksyin alkuperäisestä ajatuksestani. Eli siis kevät on minulle sitä aikaa kun teen uusia päätöksiä (ehkä jopa saan ne useimmiten pidettyä), lupaan muutta elämässäni asioita yms… En tiedä johtuuko se tuosta ihanasta, valoisasta auringosta joka säteilee päivittäin pidempään ja pidempään. No koska olen suomalainen ja hiukan peruspessimisti, niin onhan keväässä se huono puolikin että se kauan kadoksissa ollut aurinko tuo esiin ne asiat kodissasi mitkä on hautautuneet kaiken sen lumen ja pimeyden alle. Eli paskaiset ikkunat ja ne ei-toivotut lemmikit eli villakoirat. Onneksi mitä pidempään valoa riittää, sitä todennäköisemmin siihen taas tottuu ja juhannuksen tienoilla ei ole enää tarvetta ulkoiluttaa imuria joka päivä. (Ja tässä kohtaa haluan huomauttaa, että minä en sitä todellakaan tee päivittäin muutenkaan, oli kesä tai talvi).

No niin, mutta nyt on jäätävä näihin tunnelmiin ja kuviin.

Suuri Suunnittelija suuntaa pakkaamaan..

Taas on maanantai ja uuden viikon alku. Saisinkohan tällä viikolla itsestäni yhtä paljon irti kuin viime viikolla? Vai onko syytä jo “levätä”..;) Olin perjantaina erittäin rohkea, ja otin esille kaukaisen lapsuudenhaaveeni ja harrastukseni josta olen täälläkin maininnut: näytteleminen. Soitin paikalliseen teatteriin ja ilmoitin reippaasti että hei, tulisin teille näyttelemään Ja hehän ilmoittivat minulle että tule vaan, pääset syksyllä sitten hommiin! Eilen kävin tutustumassa tuleviin “kavereihin” ja tämänhetkiseen näytelmään ja olinkin ihan pakahtua innosta kun kuvittelin itseni ko. lavalle, viime kerrasta kun taitaa olla jo yli 15 vuotta aikaa…

Tänään sainkin sitten aamulla huomata, että vanhemmalla tyttärellänikin on näitä taiteellisia lahjoja, ja myös hän haluaa toteuttaa itseään. Joten aamuntunteina kun äiti on vielä nukkunut lämpimien vällyjen välissä hän oli saanut suoranaisen kuningasidean: maalaanpa tussilla naamani vihreäksi. Voitte varmaan arvata minkälainen äidinylpeys nosti päätään yhtäaikaa omani kanssa…<3 Joten äänijänteet on tältä päivältä heti aamusta avattu, ja hermotkin on jo loppu. Tästä tulee siis aivan loistava päivä! Voin muuten kertoa muillekin äideille vinkiksi, että vedenkestävä tussi ei lähde naamasta: meikinpoistoaineella, saippualla, rasvalla eikä myöskään silmämeikinpoistoaineella. Eli innolla odotamme kuinka monta päivää saamme vielä nauttia tyttären toteuttamasta minäitse-taiteesta.

Hmm..JUNIORIN OMA SUUREN SUUNNITELMAN KULUMISTA odotellen…

Olen miettinyt tyttäreni mahtavaa sutkautusta ennen hänen nukkumaanmenoa. Hän kysyi minulta että ”oletko sinä äiti tyytyväinen?” ja vastasin myöntävästi. En välttämättä siksi että OLISIN 100 % tyytyväinen, mutta se ei pitäisi olla vaihtoehto kun on kyseessä 4-vuotias tytär. Hänpä sitten tokaisi minulle että ”minä en, joten saan varmasti rahat takaisin”. Olisipa se niin helppoa. Jos et ole täysin tyytyväinen tilanteeseen, elämään, olemukseesi niin saisit muuttaa sitä. Palata takaisin siihen hetkeen missä meni pieleen ja saisit korjata tilanteen. Saisit rahat takaisin. Tuo on juuri se elementti mitä minä kadehdin lapsissa. He ovat täysin auki kaikelle, heidän maailmassaan ei tapahdu pahoja tai epämiellyttäviä asioita muuta kuin ohjelmissa. Ei tosi-elämässä. Ja kun tullaan siihen surullisen kuuluisaan teini-ikään, niin yhtäkkiä sinulla onkin niin kova kiire päästä sinne aikuisten maailmaan. Ei auta äidin neuvot joissa kerrotaan että aikuisia ehtii olla koko loppu-elämän. Ei. Kun sinne on päästävä nyt, mielellään jo eilen! Onko siinä se perimmäinen syy siihen miksi minunkin opiskelu-urani jäi nuorena kovin vajaaksi? Oliko minullakin NIIN kiire päästä sinne aikuisten maailmaan, oikeisiin töihin, vuokra-asuntoon ja ainaiseen rahapulaan? Kun pääsisi takaisin ajassa, mutta NÄILLÄ tiedoilla mitä nyt on. Saisi ne rahat takaisin No sehän me tiedetään että menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuudelle KAIKKI ovet ovat auki..

Nyt olen sitten laittanut hakupaperit ja hakenut yhteishaussa, eli yritän nyt paikata tehtyjä virheitä tulevaisuutta ajatellen.

Laitoin nyt ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Mediatuotannon, sitä seurasi Journalismi ja Kulttuurituottaja. Kulttuurituottajan sivuilla olikin jo ennakkotehtävä näytillä ja se oli ”tee CV itsestäsi ja liitä siihen mukaan todistuksia alaan liittyvistä harrastuksista, lehtileikkeitä, esitteitä tai muita dokumentteja”Hmm.. Siis pitäisikö minulla olla nyt jo harrastuksia liittyen alaan, vaikka olen sen vasta löytänyt ja satun olemaan kahden pienen lapsen äiti jonka mies on arjen töissä ja viikonloputkin poissa? Alanko minä nyt sitten läppäri sauhuten kirjoittamaan yleisönosastolle jotta saisin liitettyä lehtileikkeitä? Teetänkö itsestäni esitteen? VAI olenko ymmärtänyt ohjeen väärin? :) No, se että en ole lapsesta asti haaveillut tästä ammattia ja toiminut sen mukaan, ei tule estämään hakua. Minähän teen sen CV:n ja katson miten käy. Lapsena kirjoiteltiin ystävänkirjoihin haaveammateista ja minä kirjoitin aina kosmetologi ja lentoemäntä. En sen vuoksi että olisin aina halunnut niille aloille, vaan siksi, että äitinikin haaveili niistä aloista. Olenko aina ollut näin mielikuvitukseton? En ole pystynyt luomaan itse itselleni haaveita, unelmia ja tulevaisuutta? No, pian olen 33 vuotias joten tästä se vihdoin alkaa. Voin siis todeta että MINUN elämäni alkoi vasta nyt, kun uskalsin päättää mitä MINÄ haluan. Hakupapereita täyttäessäni yritin ajatella vain positiivisesti, jotta olisin värähdellyt oikealla taajuudella niin kuin ystäväni on yrittänyt minua neuvoa. Ensi kuussa sitten selviää miten värähtelyni sujui. Peukut pystyyn!

Toteutus kohti SUURTA SUUNNITELMAA jatkuu.

NO NIIN!!! Nyt se on päätetty, lyöty lukkoon, kiveen hakattu: minä haen opiskelemaan!! Ja alat joita haen ovat seuraavanlaiset:  Medianomi, Kulttuurituottaja ja Journalisti!! Näistä kaikki ovat enemmän kuin kiinnostavia aloja ja kaikki  ovat aloja, jotka ovat samalla kalkkiviivalla hakumenettelyssä. Oi, tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta kun sain eilen tämän päätöksen tehtyä. So what jos kulttuurituottajat ovat TÄLLÄ hetkellä työttöminä. Ehkä heillä onkin kova vienti neljän vuoden päästä kun valmistun! Idea tästä päätöksestä lähti oikeastaan siitä kun kuulutin haluani opiskelemaan ja sain vastaukseksi että haet kaikkia niitä aloja mitkä vähänkään kiinnostaa. Ja sillä hetkellä minä päätin, että sitä kulttuurituottajan paikkaa en vielä hautaakaan KOSKA se kiinnostaa minua erittäin paljon. Ja hyvä ystäväni mainitsi (yksi jos toinenkin) että minusta tulisi hyvä radiotoimittaja (haaveita, haaveita…) ja siitä se idea sitten lähti ja annoin vapauden itselleni olla irti estyneistä kahleista ja hakea vain ja ainoastaan niitä aloja jotka minua oikeasti kiinnostaa. Se vaan voi joskus tuntua hiukan vaikealta siitä syystä että kohtaat ihmisiä jotka ovat koko elämänsä tehneet töitä saavuttaakseen haluamansa ammatin, koulupaikan, elämän. Mutta oppimaan ja kehittymäänhän meidät on tänne luotu. Joskus olen kuullut kun joku on sanonut, että ihminen (tai ehkä tässä tilanteessa sielu) palaa tänne niin kauan kunnes se on kaiken oppinut. Minut on viimeksi tiettävästi tavattu Egyptissä, joten pitkä se on minunkin aikani ollut ja jos nyt vasta opin mitä haluan, on matkani vielä eteenpäinkin yhtä pitkä. Etsintä ohi. Toteutus kohti SUURTA SUUNNITELMAA alkakoon!

Niin, olen täydellisessä pattitilanteessa, umpikujaksikin kutsuttu. Toisilla tikittää biologinen kello, minulla tikittää koulunkellot. Aika käy vähiin ja pitäisi tietää että mitä sitä aikuinen kahden lapsen äiti lähtisi opiskelemaan. Elokuussa loppuu  hoitovapaani ja silloin minun pitäisi omien suunnitelmien mukaan aloittaa opiskeluvapaat. Mutta milläpä aloitat jos et edes tiedä mitä haluat opiskella? Valinnanvaraa näillä leveyksillä kyllä on, senkun vain tarttuu oikeaan alaan..joka mielellään myöskin johtaisi oikeisiin töihin..niihin joilla maksetaan sitä asuntolainaa ja miestäni lainaten ”hänen eläkepäiviään”.

On kauhea tunne kun et pääse yhdestä ajatuksesta eteenpäin vaan jumitut siihen etkä näe sitä metsää puilta. Alat miettiä epätoivoisia ratkaisuja jotta vain saisit edes pienen alun uuteen unelmaan. Minun kohdallani epätoivoiset ratkaisut tarkoittavat lukiota..? Ihmettelin kyllä itsekin että mitä ihmettä minä teen lukiolla…yleissivistystä?  Vai onko tämä nyt se sisäinen ääneni joka ilmoittaa että jos sinä kuitenkin harkitsisit niitä “psykan” opintoja? Jos minulta kysyy mikä minua kiinnostaa niin yksi vastauksista on: toisten ihmisten elämä. Se minua on kiinnostanut aina, ja varsinkin jos elämässä on esim. ongelmia, ristiriitoja tai muuta vastaavaa..olen aivan elementissäni kun pääsen neuvomaan muita ihmisiä miten heidän kuuluisi elää omaa elämäänsä

Toinen asia mikä minua on kiinnostanut: näytteleminen. Olen siinäkin luultavasti hyvä, koska välillä tuntuu etten ole ihan oma itseni, niin eikös se olekin näyttelemistä :)? Nuorena motiivini tätä alaa kohtaan olivat puhtaasti avioliittohakuiset. Eli suuri suunnitelmani oli silloin mennä Tom Cruisen kanssa naimisiin. Se ihana puoli on kun olet lapsi (tai edes lapsenomainen) sitä vaan ajattelee mitä haluaa ja on tietävinään että niinhän ne asiat tapahtuu. Se on siis silloin kun sana realismi on vain jotain jonka ehkä oppii kun on vanha, tylsä ja aikuinen. Kun olet lapsi, nämä edellä mainitut adjektiivit kulkevat luonnollisesti käsi kädessä. 

Aloita nyt 33 vuotiaana haaveilemaan ammatista, jossa 18 vuotiaat hakijatkin joutuvat liian usein pettymään ja odottamaan jopa vuosia haaveensa toteutumista. Ei minulla ole siihen aikaa…Joten henkselit sen haaveen päälle ja kohti uusia tuulia..